Aikaisemmissa kirjoituksissani asetin otsikon kysymyksenä. Pari päivää sitten eduskunnan tarkastusvaliokunta julkisti tilaamansa tutkimuksen harmaasta taloudesta. Tutkimuksen tekijä sanoo, että Suomi on eräänlainen veroparatiisi. "Suomi tarjoaa turvallisen sijoituspaikan niille, jotka haluavat kiertää ulkomailla veroja tai sijoittaa tänne rikollista rahaa." Sijoitusten nimettömyys tekee Suomesta veroparatiisivaltion, joka ei pysty valvomaan omia verovelvollisiaan eikä antamaan tietoja muille valtioille. Sijoittajien nimettömyyden mahdollistava hallintarekisterijärjestelmä tekee Suomestakin veroparatiisivaltion.
Edellisessä kirjoituksessani kerroin miten valtionvarainministeriön työryhmä haluaa laajentaa hallintarekisterijärjestelmää koskemaan myös suomalaisten sijoittamista osakkeisiin. Keväällä hallitus esitti eduskunnalla osakerahastoihin sijoittamista hallintarekisterillä. Hallitus perustelee muutoksia sillä että näin saadaan osakepörssiin ja sijoitusrahastoihin useita satoja miljoonia euroja. Totta kai rahaa virtaa sisään jos voi toimia nimettömänä ja ei tarvitse maksaa veroja.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tutkimus oli tänään Salon Seudun Sanomien pääkirjoituksessa otsikolla: Harmaan talouden iso kakku.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Valtionvarainministeriö hääräilee
STT:n uutisessa tänään valtionvarainministeriön työryhmä esittää suomalaisille sijoittajille mahdollisuutta toimia nimettömänä hallintarekisterin avulla. Hallintarekisteri pitäisi laajentaa myös suomalaisten sijoittajien käyttöön, ehdottaa professori Eva Liljeblom. Arvopaperikeskuksen omistajaluetteloihin merkitään varsinaisen omistajan sijaan omaisuudenhoitajan nimi. Ulkomaiset sijoittajat ovat saaneet käyttää hallintarekisteriä jo parikymmentä vuotta.
Liljeblom selvitti asiaa valtiovarainministeriön toimeksiannosta. Liljeblomin mukaan muutos alentaisi suomalaisten sijoittajien selvityskustannuksia ja edistäisi osakkeiden vaihdettavuutta. Se vähentäisi omistuksen avoimuutta, koska omistaja voi olla nimettömänä hallintarekisterissä.
Ehdotus lisää suurituloisten mahdollisuutta veronkiertoon ja veronkierron selvittäminen vaikeutuu. Miksi sijoittajat haluavat pysyä nimettömänä? Joissain pörssiyhtiöissä voi herätä kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia. Kuka omistaa suomalaisen yhtiön? Kuka on yhtiön päätösten takana.
Liljeblom selvitti asiaa valtiovarainministeriön toimeksiannosta. Liljeblomin mukaan muutos alentaisi suomalaisten sijoittajien selvityskustannuksia ja edistäisi osakkeiden vaihdettavuutta. Se vähentäisi omistuksen avoimuutta, koska omistaja voi olla nimettömänä hallintarekisterissä.
Ehdotus lisää suurituloisten mahdollisuutta veronkiertoon ja veronkierron selvittäminen vaikeutuu. Miksi sijoittajat haluavat pysyä nimettömänä? Joissain pörssiyhtiöissä voi herätä kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia. Kuka omistaa suomalaisen yhtiön? Kuka on yhtiön päätösten takana.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Ankeriaanpoikasten istutus
Juuri tulleen uutisen mukaan Etelä-Suomen sisävesiin istutetaan parhaillaan 150 000 parivuotiasta ankeriaanpoikasta. Nämä kastemadon kokoiset lasiankeriaat ovat suurta herkkua Englannissa ja Ranskassa. Ankeriaanpoikaset syntyvät Atlantin Sargassomerellä eivätkä ne ehdi suurpyynnin vuoksi Suomeen kasvamaan. Lisäksi jokien padot estävät ankeriaan nousun Suomen järviin. Englannissa syödään herkkuna harmaata tutisevaa ankeriashyytelöä. Ranskassa nautitaan lasiankeriaita spagetin tavoin. Suomessa ankeriasta syödään yli kymmenvuotiaina ja ne voivat kasvaa jopa viisikymmenvuotiaiksi.
Pikkupoikana naapuri toimitti kaikki saamansa ankeriaat perheelleni muka iljettävinä. Minulla oli ulkorakennuksen saunan seinässä naula, johon ripustin ankeriaan päästään kiinni. Aloitin nylkemisen tekemällä nahkaan kaulan ympäri viillon ja hohtimilla tarttuen ja vetämällä nahka lähti siististi irti kuten mateella. Paistettuna rasvainen ankerias on tosi hyvää. Tätä kausi päättyi aikanaan kun Kokemäen padot estivät ankeriaan nousun.
Viisitoistavuotiaasta alkaen tein usein aterian itselle, pikkuveljelle ja vanhemmilleni etenkin viikonloppuisin. Vanhempani olivat kiireellisiä kyläkauppiaita. Peruna ja kastike olivat perusruokaa. Lisäksi omalta viljelmältä salaattia, vihanneksia ja juureksia. Mansikoita, karviaisia, herukoita ja omenia sai puutarhasta ja lisäksi luonnon marjat ja sienet.
Nyt täytyy kehua itseä. Lukiolaisiässä (noin 40 vuotta sitten) tein marinoitua naudanlihasuikaleita. Valitettavasti kun ohjeita ei ollut pidin niitä huoneenlämmössä, mutta hyvää oli paistettuna. Minulla oli pieni herkkusienikasvattamo parina vuonna ja paistoin niitä kuivatuin ranskalaisin yrtein. Ensimmäinen satsi epäonnistui kun paistoin niitä liikaa. Lisää kehuja: tein täytekakkuja ja pitsoja, iltapalaa vanhempien kortti-iltoihin. Kerran haudutin puolentoista kilon naudan sisäfileetä miedossa uuninlämmössä neljä tuntia. Vanhemmat totesivat että näin hyvää lihaa he eivät ole koskaan nauttineet. Olin samaa mieltä eikä fileen syömiseen kulunut montaa päivää. Riimihärkä ei taas kelvannut, mutta siitä sai hyvää lihakastiketta. Yhtenä pääsiäisenä äiti oli kutsunut kuusi sukulaista syömään. Minun tehtäväni oli tehdä ruuat. Onnistunut ateria, josta sain kehuja mutta sitä ennen vanhempani häipyivät bingoon. Tosi nolo homma oli se kun olin pikkuveljen kanssa isän Taunuksella Tampereella ryyppäämässä. Yöllä tehtiin lehtipihvit ja aamulla pikkuveli kysyi missä auto on. Auto oli tallissa.
Sienessä kävin tosi innokkaasti. Pikkuveljen ja äidin kanssa meillä oli hyviä sienipaikkoja. En tykännyt marjastamisesta. Luonnon antimia oli saatavana tuoreena ja säilöttynä. 1980-luvun alussa sain äidin kanssa parissa päivässä lähialueelta 40 litran saavillisen tuoreita suppilovahveroita. Niiden kuivatus onnistui tosi hyvin ja tuloksena oli 12 litraa kuivattua suppilovahveroa, joita riitti moneksi vuodeksi, koska joka vuosi piti saada tuoreita sieniä. Intiaanikesän jälkeen 1980-luvun alkupuolella 3.10. syntyi uusi punikkitattisato. Sienikärpäsiä ei pakkasöitten jälkeen ollut, joten kaikki oli toukatonta. Piti tyhjentää äidin kanssa tattikorilliset auton lattialle ja vielä saatiin uudet korilliset. Rouskuja säilöttiin joka vuosi runsaasti. Kerran tein pelkästään suppilovahveroista pyöryköitä ja isä kysyi onko tässä sieniä.
Ankeriaanpoikasista alkaen tuli jaariteltua myös railakkaasta nuoruudesta. Joskus torilla näkee savustettua ankeriasta, harvemmin tuoretta. Lähes kolmenkympin kilohinta hirvittää, eikä ole tullut ostettua. Joka vuosi ilahduttaa kun lasiankeriaita istutetaan.
Pikkupoikana naapuri toimitti kaikki saamansa ankeriaat perheelleni muka iljettävinä. Minulla oli ulkorakennuksen saunan seinässä naula, johon ripustin ankeriaan päästään kiinni. Aloitin nylkemisen tekemällä nahkaan kaulan ympäri viillon ja hohtimilla tarttuen ja vetämällä nahka lähti siististi irti kuten mateella. Paistettuna rasvainen ankerias on tosi hyvää. Tätä kausi päättyi aikanaan kun Kokemäen padot estivät ankeriaan nousun.
Viisitoistavuotiaasta alkaen tein usein aterian itselle, pikkuveljelle ja vanhemmilleni etenkin viikonloppuisin. Vanhempani olivat kiireellisiä kyläkauppiaita. Peruna ja kastike olivat perusruokaa. Lisäksi omalta viljelmältä salaattia, vihanneksia ja juureksia. Mansikoita, karviaisia, herukoita ja omenia sai puutarhasta ja lisäksi luonnon marjat ja sienet.
Nyt täytyy kehua itseä. Lukiolaisiässä (noin 40 vuotta sitten) tein marinoitua naudanlihasuikaleita. Valitettavasti kun ohjeita ei ollut pidin niitä huoneenlämmössä, mutta hyvää oli paistettuna. Minulla oli pieni herkkusienikasvattamo parina vuonna ja paistoin niitä kuivatuin ranskalaisin yrtein. Ensimmäinen satsi epäonnistui kun paistoin niitä liikaa. Lisää kehuja: tein täytekakkuja ja pitsoja, iltapalaa vanhempien kortti-iltoihin. Kerran haudutin puolentoista kilon naudan sisäfileetä miedossa uuninlämmössä neljä tuntia. Vanhemmat totesivat että näin hyvää lihaa he eivät ole koskaan nauttineet. Olin samaa mieltä eikä fileen syömiseen kulunut montaa päivää. Riimihärkä ei taas kelvannut, mutta siitä sai hyvää lihakastiketta. Yhtenä pääsiäisenä äiti oli kutsunut kuusi sukulaista syömään. Minun tehtäväni oli tehdä ruuat. Onnistunut ateria, josta sain kehuja mutta sitä ennen vanhempani häipyivät bingoon. Tosi nolo homma oli se kun olin pikkuveljen kanssa isän Taunuksella Tampereella ryyppäämässä. Yöllä tehtiin lehtipihvit ja aamulla pikkuveli kysyi missä auto on. Auto oli tallissa.
Sienessä kävin tosi innokkaasti. Pikkuveljen ja äidin kanssa meillä oli hyviä sienipaikkoja. En tykännyt marjastamisesta. Luonnon antimia oli saatavana tuoreena ja säilöttynä. 1980-luvun alussa sain äidin kanssa parissa päivässä lähialueelta 40 litran saavillisen tuoreita suppilovahveroita. Niiden kuivatus onnistui tosi hyvin ja tuloksena oli 12 litraa kuivattua suppilovahveroa, joita riitti moneksi vuodeksi, koska joka vuosi piti saada tuoreita sieniä. Intiaanikesän jälkeen 1980-luvun alkupuolella 3.10. syntyi uusi punikkitattisato. Sienikärpäsiä ei pakkasöitten jälkeen ollut, joten kaikki oli toukatonta. Piti tyhjentää äidin kanssa tattikorilliset auton lattialle ja vielä saatiin uudet korilliset. Rouskuja säilöttiin joka vuosi runsaasti. Kerran tein pelkästään suppilovahveroista pyöryköitä ja isä kysyi onko tässä sieniä.
Ankeriaanpoikasista alkaen tuli jaariteltua myös railakkaasta nuoruudesta. Joskus torilla näkee savustettua ankeriasta, harvemmin tuoretta. Lähes kolmenkympin kilohinta hirvittää, eikä ole tullut ostettua. Joka vuosi ilahduttaa kun lasiankeriaita istutetaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)